Koska sunnuntaiaamuna karhu kävi kaatamassa 6 v vanhan omenapuumme, ostimme uutta vierailua varten ”TM-voittajan”, Burrel S12 HD / S12 HD – SMS -riistakameran, muistikorttina 8 G, nopeus 10.
Pettymyksiä tai käyttäjän tökeryyttä;
– videota ja still-kuvia ei saa samanaikaisesti (maahantuojan tuki varmisti)
– liiketunnistin ja time lapse eivät myöskään toimi samanaikaisesti
– kuvasarjan jälkeen n minuutin viive ennen seuraavaa otosta (onko viive myös ilman lähetystoimintoa ?).
Vaikuttaako kuvasarjan tiheys (pitkä / lyhyt) ?
– videolla vastaavasti otosten väli muutamasta sekunnista reilusti yli minuuttiin.
– vaikuttaako eo viiveisiin mm valittu resoluutio ?
Mikäli ottaa pois lähetystoiminnon, saako silloin kamerasta todella aktiivisesti liikkeestä laukaisevan tallentavan kameran? Nykyisen minuutin viiveet ovat todella liian pitkiä luontoeläimiä kuvattaessa.
Videolla saadaan kylläkin tilanteiden tallentuminen maksimoitua, mutta silloin tieto tapahtumista ei tule sähköpostiin.
Tällöin on maksettu aivan turhaan lähetysominaisuudesta ja nettiliittymästä.
Onko toisilla riistakameramalleilla ja -merkeillä vastaavat ominaisuudet ?
Itse olenkin toivonut ominaisuutta, missä videokuvauksen alkuun kamera ottaisi lähetettävän kuvan, jonka jälkeen alkaisi videon kuvaus. Tai nappaisi itse videosta jonkun stillkuvan lähetykseen.
Kameroissa pitäisi olla myös ominaisuus, että kamera ei lähettäisikään kuvaa heti, vaan tutkisi jatkuuko liike jolloin jatkaisi kuvaamista. Lähetys alkaisi vasta kun liike loppuu.
Kuvasarjan jälkeistä viivettä pystyy säätämään. Viive on käsittääkseni sen vuoksi, että kuvan lähetys onnistuu ennen seuraavaa kuvausta. Ilman lähetystoimintoa kuvaus onnistunee nopeammalla tahdilla. Hiljan markkinoille tulleilla 3G-riistakameroilla lähetys on nopeampaa, mutta liittymä maksaa huomattavasti enemmän.
Olen ollut siinä käsityksessä, että time lapse ei sulje pois liiketunnistinkuvausta??? En ole tosin itse käyttänyt toimintoa.
Lisähavaintoja Burrel S12 HD / S12 HD – SMS-kamerasta:
– videon liipaisu (liiketunnistus) hidas. Noin 20 etäisyydeltä poikittaiseen liikkeeseen kävelijät kuvaan vasta videon keskiosan jälkeen kuvasta poistuessa. Autosta näkyy vain perä, traktorista peräkärryn takaosa, kohtalaisen hitaassakin liikkeessä
– myös läheltä jalan kulkiessa kohde saapunut jo 1/4 kuva-alaan
==> onko millään asetuksella vaikutusta liiketunnistuksen nopeuteen tai sektorin leveyteen?
(Nyt asetuksissa videon resoluutio 720P, Videon pituus 15 tai 30 s, liiketunnistus korkea, kuvausviive 0.)
Herkkyyden ollessa suurimmillaan kuvaus käynnistyy kylläkin nyt myös tuulen liikuttaessa omenapuiden oksia, mutta aidon kohteen osalta vain liian myöhään – autokaan ei ole enää tunnistettavissa.
Tuo kameran laukeamisnopeus eli trigger speed on asia, johon käyttäjä ei voi käsittääkseni vaikuttaa. Lisäksi se on vielä jostain syystä videokuvauksessa huomattavasti hitaampi kuin stillkuvauksessa. Jotain testejä kyseisestä asiasta löytyy tuolta: http://www.trailcampro.com/triggerspeedshowdown.aspx
Jonkin kameramallin tiedoissa muistelen nähneeni, että käyttäjä pystyi valitsemaan leveämmän tai kapeamman liiketunnistimen keilan. En vain muista kameran merkkiä tai mallia.
Onku sulla nuo riistakamerat kestäneet hyvin? Kysyn siksi, kun ostin n. 2 vuotta sen Uovision 785 3G huippu härdellin. Nyt keväällä laite on alkanut kovasti ylivalottamaan ja kuvat suttuisia. Lisäksi lähetysongelmia alkoi ilmaantua. Maahantuojan huolto sanoi voivansa tuon kameramoduulin vaihtaa uuteen. Laite on ollut ulkona kokoajan talvet kesät.
Mietin uuden laitteen hankintaa. Onko nuo Burrel kamerat toimineet pitkään luotettavasti? Yli 300€ kameraan kahden vuoden välein tuntuu aika kalliilta, jos ne ei kestä kauempaa.
Mulla kamerat kestäneet hyvin, tosin nyt olleet kuivatelakalla jo tovin. Pitäisi nyt viedä ne taas pyyntiin heti kun aikaa liikenee. Tuossa Uovisionin 785:n ensimmäisessä versiossa kameran linssi tai suoja harmaantui alkoi aiheuttamaan heikennystä kuvien laatuun. Maahantuoja vaihtoi harmaantuneen osan ja ongelma ei ole toistunut. Muita ongelmia ei minulla ole ollut.
Kamera kävi huollossa ja kamerayksikkö vaihdettiin. Nyt tulee vähintään yhtä hyviä kuvia, kuin uudemmalla Gen 4 versiolla, jonka ehdin tässä lisäksi hankkia.
Enkä näe että Burrelin ja Uovisionin välillä olisi kovin suuria laatueroja joten kestossakaan on tuskin juurikaan eroja. Lähinnä kumpiko kamera enemmän miellyttää rakenteellisesti ja toiminnallisesti.
Tunnetko aseesi patruunoiden ballistiikan? FoxBallistics-ohjelmalla voit tutkia luodin lentorataa äärimmäisen helposti. Vaikkapa viittä eri luotia samassa grafiikassa!

10 kommenttia
Hyppää kommentti lomakkeelle
Tervehdys riistakuvaajille.
Koska sunnuntaiaamuna karhu kävi kaatamassa 6 v vanhan omenapuumme, ostimme uutta vierailua varten ”TM-voittajan”, Burrel S12 HD / S12 HD – SMS -riistakameran, muistikorttina 8 G, nopeus 10.
Pettymyksiä tai käyttäjän tökeryyttä;
– videota ja still-kuvia ei saa samanaikaisesti (maahantuojan tuki varmisti)
– liiketunnistin ja time lapse eivät myöskään toimi samanaikaisesti
– kuvasarjan jälkeen n minuutin viive ennen seuraavaa otosta (onko viive myös ilman lähetystoimintoa ?).
Vaikuttaako kuvasarjan tiheys (pitkä / lyhyt) ?
– videolla vastaavasti otosten väli muutamasta sekunnista reilusti yli minuuttiin.
– vaikuttaako eo viiveisiin mm valittu resoluutio ?
Mikäli ottaa pois lähetystoiminnon, saako silloin kamerasta todella aktiivisesti liikkeestä laukaisevan tallentavan kameran? Nykyisen minuutin viiveet ovat todella liian pitkiä luontoeläimiä kuvattaessa.
Videolla saadaan kylläkin tilanteiden tallentuminen maksimoitua, mutta silloin tieto tapahtumista ei tule sähköpostiin.
Tällöin on maksettu aivan turhaan lähetysominaisuudesta ja nettiliittymästä.
Onko toisilla riistakameramalleilla ja -merkeillä vastaavat ominaisuudet ?
Karhun ja syksyn supien käyntejä odotellen,
hannu
Author
Itse olenkin toivonut ominaisuutta, missä videokuvauksen alkuun kamera ottaisi lähetettävän kuvan, jonka jälkeen alkaisi videon kuvaus. Tai nappaisi itse videosta jonkun stillkuvan lähetykseen.
Kameroissa pitäisi olla myös ominaisuus, että kamera ei lähettäisikään kuvaa heti, vaan tutkisi jatkuuko liike jolloin jatkaisi kuvaamista. Lähetys alkaisi vasta kun liike loppuu.
Kuvasarjan jälkeistä viivettä pystyy säätämään. Viive on käsittääkseni sen vuoksi, että kuvan lähetys onnistuu ennen seuraavaa kuvausta. Ilman lähetystoimintoa kuvaus onnistunee nopeammalla tahdilla. Hiljan markkinoille tulleilla 3G-riistakameroilla lähetys on nopeampaa, mutta liittymä maksaa huomattavasti enemmän.
Olen ollut siinä käsityksessä, että time lapse ei sulje pois liiketunnistinkuvausta??? En ole tosin itse käyttänyt toimintoa.
PKe
Paria supia jo videoitu.
Lisähavaintoja Burrel S12 HD / S12 HD – SMS-kamerasta:
– videon liipaisu (liiketunnistus) hidas. Noin 20 etäisyydeltä poikittaiseen liikkeeseen kävelijät kuvaan vasta videon keskiosan jälkeen kuvasta poistuessa. Autosta näkyy vain perä, traktorista peräkärryn takaosa, kohtalaisen hitaassakin liikkeessä
– myös läheltä jalan kulkiessa kohde saapunut jo 1/4 kuva-alaan
==> onko millään asetuksella vaikutusta liiketunnistuksen nopeuteen tai sektorin leveyteen?
(Nyt asetuksissa videon resoluutio 720P, Videon pituus 15 tai 30 s, liiketunnistus korkea, kuvausviive 0.)
Herkkyyden ollessa suurimmillaan kuvaus käynnistyy kylläkin nyt myös tuulen liikuttaessa omenapuiden oksia, mutta aidon kohteen osalta vain liian myöhään – autokaan ei ole enää tunnistettavissa.
Hannu
Author
Tuo kameran laukeamisnopeus eli trigger speed on asia, johon käyttäjä ei voi käsittääkseni vaikuttaa. Lisäksi se on vielä jostain syystä videokuvauksessa huomattavasti hitaampi kuin stillkuvauksessa. Jotain testejä kyseisestä asiasta löytyy tuolta: http://www.trailcampro.com/triggerspeedshowdown.aspx
Jonkin kameramallin tiedoissa muistelen nähneeni, että käyttäjä pystyi valitsemaan leveämmän tai kapeamman liiketunnistimen keilan. En vain muista kameran merkkiä tai mallia.
PKe
Edellisiin viesteihin liittyen, onko kellään kokemuksia edullisimmista ”ei lähettävistä”-riistakameroista, joiden videointi toimisi aidosti reaaliajassa, laajemmalla liiketunnistusalueella?
Burrelin voisi tällöin jättää pelkästään yksittäisiä kuvia lähettäväksi kiinteistön valvontakameraksi.
Liiketunnistin ja timelabse kyl pelaa samanaikasesti.
Moi
Onku sulla nuo riistakamerat kestäneet hyvin? Kysyn siksi, kun ostin n. 2 vuotta sen Uovision 785 3G huippu härdellin. Nyt keväällä laite on alkanut kovasti ylivalottamaan ja kuvat suttuisia. Lisäksi lähetysongelmia alkoi ilmaantua. Maahantuojan huolto sanoi voivansa tuon kameramoduulin vaihtaa uuteen. Laite on ollut ulkona kokoajan talvet kesät.
Mietin uuden laitteen hankintaa. Onko nuo Burrel kamerat toimineet pitkään luotettavasti? Yli 300€ kameraan kahden vuoden välein tuntuu aika kalliilta, jos ne ei kestä kauempaa.
Jari
Author
Moro!