Metso ja kahdeksan hutia

Aikoinaan 90-luvulla Metsähallitus myönsi linnustuslupia Inarijärven itäpuoliselle Kessin alueelle. Harmillista, mutta tuolle alueelle ei kanalintulupia ole enää saanut aikoihin. Joka tapauksessa eräänä vuonna päätimme ottaa tuon alueen metsästyskohteeksemme, ja onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan sinne luvat. Yleensäkin lintulupien saaminen myynnin alkaessa on erittäin tuskallinen projekti. Jokainen sitä yrittänyt varmasti tietää sen!

Kaverillani asuu tuttuja alueen lähistöllä, ja heillä on myös mökki eräässä Inarijärven saaressa. Lähdettiinkin näiden kavereiden kanssa yhdessä jahtiin ja ensimmäinen yö yövyttiin kyseisellä mökillä. Illan kuulumisien vaihtelun jälkeen päästiin jossain vaiheessa nukkumaankin, ja aurinkoisen aamun koitteessa lähdettiin veneellä siirtymään jahtimaille. Paikalliset kaverit jättivät meidät erääseen niemeen, ja sovittiin tapaaminen sekä yöpymispaikka sopivan päivämatkan päähän toiseen niemeen. Kaverit siirtyivät sinne veneellä.

Kaverini kanssa lähdettiin hiljakseen kulkemaan Kessin kairoja pikinokan haroessa etumaastoa. Tuohon aikaan meillä molemmilla oli rihlakot käytössä, kaverilla Valmetti ja minulla Tikka. Eikä kuljettukaan kuin kilometrin verran, kun koira otti kiivaan haukun harvassa männikössä parin sadan metrin päästä etuvasemmalta. Kuulaassa kelissä kuului kuinka lintu ”puri hammasta” koiralle: ”krrr krrr”, ja haukku sen kun vain yltyi. Ei ollut epäselvää ei, mikä oli pikinokalla haukussa. Hetken kuunneltuamme kaverini jätti minulle reppunsa ja lähti hiipimään haukulle. Itse jäin odottelemaan paikalleni jännittyneenä kuinka käy. Heti reissun alkuun tuollainen haukku!

Kaverini oli jo varmaan aika lähellä haukkua, kun kuului siipien läpsäys metson heittäydyttyä siivilleen ja haukku katkesi. Heti kohta näin metson viilettävän haukun suunnasta vajaan sadan metrin päässä vasemmalla sivullani. Seurasin sitä katseellani toivoen sen istahtavan johonkin lähipuuhun, josko saisimme sen uudelleen haukkuun. Lintu näytti jo lentävän muille maille ohitseni, kun se yht’äkkiä teki 90 asteen käännöksen vasempaan, lensi noin sata metriä ja istahti männyn oksalle noin sadan metrin päähän minusta. Koira ei näyttänyt seuraavan lintua, oli varmaan jäänyt linnun hajuille. 

Heti edessäni oli sopiva pieni kumpare, jonka päälle heitin reppuni. Kiikari kiinni aseeseen ja etsimään metsoa ristikkoon. Se löytyikin heti. Metson hahmo näkyikin kyllä hyvin selkeästi, mutta mutta… sen edessä oli harvahkoa oksistoa. Pää punaisine silmäkulmineen loisti oksiston yllä. Hahmo oli kuitenkin niin selvä, että arvelin luodin kyllä löytävän tiensä oksiston läpi. 

Repusta tukea aseelle, rauhallinen tähtäys, laukaus….eikä mitään…metso istuu edelleen! Uusi yritys, pakkohan sen on tuosta pudota! Laukaus…ja metso istuu edelleen! Kolmas laukaus…ja sama homma! Nyt piti jo miettiä. Paikan vaihto näytti olevan erittäin hankalaa ja löytyisikö parempaa? Tuskin lintu enää kauan tuossa kestääkään, varsinkin jos näkisi liikettä. Ei auta kun tästä yrittää. Voisinkohan osua päähän…ei muuta kun metson pää ristikkoon..hieman joutuu kurottamaan ja ampuma-asento heikkenee…laukaus…jokin jysähti otsaani ja metso istuu vieläkin! Kiikarin läpi katsottuna hahmo näkyy niin selvästi että pakkohan sen on tippua. Uusi yritys…moneskohan jo, taitaa olla viides…laukaus kohti hahmoa…ei juma…metso vain istuu! Tunnen jonkin lämpimän valuvan nenän vartta. Uusi patruuna piippuun…vielä kerran…laukaus…ja metso vain istuu! Nyt kuulen kaverini äänen takaa: 
”Mitä hittoa sinä täällä räiskit?”, 
”No…yritän saada metton alas.”, vastasin. 
”Elä valehtele, missä muka?”.
”No tuolla sadan metrin päässä männyssä, tuolla noin.”, ja osoitin samalla paikkaa missä metso edelleen istui. Kaverini katsoi kiikarillaan metsoa huomaamatta. 
”Sullahan on naamakin ihan veressä.” 
”No niinpä, tais kiikari vähän napsahtaa.” vastasin, ”Odotas vähän…”, sanoin ja asettelin oman rihlakkoni repun päälle siten, että metson punaiset silmäkulmat näkyivät kiikarissa. Kaveri kumartui kurkkaamaan kiikarin läpi asetta liikuttamatta.
”No voihan….on siellä metto! Sehän näkyykin ihan selvästi…annas minäkin kokeilen…pakkohan sen on tuosta pudota!”.
”No niin minäkin kuvittelin.”, totesin. 
Kaverini asetteli oman rihlakkonsa repun päälle…tähtäys…laukaus…ja metso istuu edelleen. 
”Ei hitto!”, kaverini toteaa ja lataa uudelleen…tähtäys…laukaus…ja metso istuu edelleen. 
”Ei peeveli, ei se tipu tuosta…mutta pää näkyy, minäpä yritän siihen.” kaverini tuumaa ja lataa aseensa uudelleen. Tähtäys…ja taas kajahtaa laukaus Kessin kairassa. Mutta tällä kertaa kuuluukin heti laukauksen jälkeen oksien katkeilun rytinää ja tömäys, kun metso tippuu maahan. Kävellään metson luokse ja todetaan luodin menneen kaulasta läpi. Yhdessä vielä päiviteltiin kuinka saattoi kestää noin paljon laukauksia, kun yhdeksännellä vasta tippui. Metsän Ämmi oli armelias meille tällä kertaa. 
”Päätit sitten liittyä puolikuun kerhoon.”, kaverini tuumasi pyyhkiessäni veristä naamaani.
”Niinpä niin”, vastasin hieman nolona.