Aikoinaan meille sattui aivan uskomaton tuuri/ yhteensattuma. Mehtuureissumme ajoittui lokakuun puolelle. Saavuimme Ettisselän autiotuvalle aamuyöllä 4-5 aikoihin. Pakkasta oli lähestulkoon 20 astetta ja luntakin noin 10 cm. Autiotuvalle pääsi autolla noin 150 metrin päähän. Saapuessamme paikalle, oli toinen porukka juuri samaan aikaan lähdössä kämpältä pois. Tuo porukka oli jostain etelästä Helsingin suunnalta, ja olivat olleet kämpällä muutaman päivän linnun pyynnissä. Olimme olleet hieman huolissamme kämpän lämmityksestä, mutta pääsimmekin täysin lämpöiseen kämppään!
Tuohon aikaan metsästettiin vielä kaverin kanssa molemmat kahdella aseella. Haulikot kädessä, kiväärien kulkiessa mukana selässä. Minulla kulki mukana Mirokun päällekkäispiippuinen haulikko ja selässä Winchesterin .222.
Mehtuureissun ensimmäinen päivä, ja olimme sopineet että ensimmäinen saaliiksi saamamme lintu tulisi olemaan myös ensimmäisen illan ateriamme. Koko päivä meni kuitenkin varsin vaisusti. Joitain haukkutilanteita saatiin, jotka kaikki kuitenkin kuivuivat kasaan jo alkuvaiheessa. Päivän kääntyessä iltaan päin näyttikin jo vahvasti siltä, että saamme turvautua maalikylistä tuomiin eväisiin.
Päivä oli jo selkeästi hämärtynyt, kun aloimme saapua vaaran rinnettä pitkin suon reunaan. Enää noin 200-300 metrinen suon ylitys, ja olisimme kämpällä. Yht’äkkiä koira räjähti noin 50 metrin päässä edessämme kiivaaseen haukkuun. Haukku oli selkeästi paljaaseen, lähes oksattomaan keloon. Kelossa ei näkynyt kuitenkaan mitään lintua. Koska olimme jo niin lähellä, niin kaveri osoitti minulle että lähestytään yhtä aikaa hieman erillään toisistamme. Koira jatkoi kiivasta haukkua ja lähestyimme varovasti haukkupuuta. Ollessamme enää noin 20 metrin päässä puusta, hyppäsi koppelo lentoon kelon vastakkaisen puolen oksalta vasemmalle, alaspäin vaaran rinnettä pitkin. Kaveri ehti laukaista ensin, sitten minä. Lintu sai selvästi osuman, ja räpisteli alas näkymättömiin pienen kumpareen taakse kivirakkaan. Säntäsimme perään koira mukana. Linnusta ei näkynyt kuitenkaan jälkeäkään lumesta huolimatta. Jostain syystä koirakaan ei saanut linnusta vainua. Tilannetta hetken ihmeteltyämme kaverini jäi koiran kanssa koluamaan kivirakkaa, josko lintu olisi painunut johonkin kiven koloon. Minä jatkoin etsintää linnun lentorataa pitkin. Käveltyäni reilut pari sataa metriä, näin koppelon peppuroivan lumihangessa noin 50 metrin päässä, katajapuskien välissä. Huokaus ja helpotus, saatiin kuin saatiinkiin haavakko pois ja koppelo eräksi. Kylläpä illalla maistuikin koppelopaisti hyvälle…
Yli 20 vuotta tapahtumasta vuonna 2016 kuljimme veljen kanssa paikan ohi. Uskoakseni löysin tuon kelon. Tämä oli niin samassa paikassa ja muistini mukainen, että varmastikin se oli tämä kelo. Nyt siitä ei koppeloita hyppinyt…
Viimeisimmät kommentit