Satuin saamaan ystävältäni meidän ruokapöydässä harvinaisen hirven sisäfileen, josta luonnollisesti valmistui juhla-ateria. Jälkiruoaksi valikoitui tyrnivaahdoketta ripauksella mansikkaa ja marenkia.
Aterian valmistelu alkoi jo aamupäivällä valmistamalla yrttivoiruusukkeita kylmään. Lisäksi alkuvalmisteluihin kuului tyrnijäädykkeen teko pakkaseen ja jälkiruokaa varten marenkien teko uunissa. Marengin valmistus on helppoa ja mukavaa puuhaa lasten kanssa. Tosin se on hieman aikaa vievää ja valmis marenki katoaa hyvin nopeasti lapsiperheissä parempiin suihin.
– voita
– valkosipulia
– mustaa pippuria
– yrttejä maun mukaan (ruohosipuli, persilja)
– tilkka Worschesterin kastiketta
– tilkka soijaa
– paprikajauhetta
Sekoita kaikki ainekset, pursota leiivinpaperille ruusukkeiksi ja laita kylmään jähmettymään.
Marenki on kiva jälkiruoan lisäke, joka antaa myös mukavasti ulkonäköä annokseen. Marengin voi myös värjätä halutun väriseksi karamellivärillä tai esim. kaakaolla.
Marenki:
– 3 valkuaista
– 1 1/2 dl sokeria tai 2 dl tomusokeria
– 1 tl vanilliinisokeria
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri. Valmis vaahto pysyy kipossa vaikka se olisi ylösalaisin. Pursota pellille halutun muotoisia marenkinokareita. Kypsennä noin 3 h 70 asteisessa uunissa.
– perunoita
– öljyä tai voisulaa
– suolaa
– korppujauhetta
– juustoraastetta
Kuori ja pese perunat. Leikkaa niihin viiltoja parin millin välein siten, että perunan alaosa jää ehjäksi. Laita perunat uunipellille ja sivele öljyllä. Ripottele pinnalle suola ja korppujauhe. Kypsennä uunissa vajaa tunti, lisää juustoraaste pinnalle. Kypsennä vielä hetki, että juusto saa kauniin rusketuksen.
Filepihvit hetkeksi valurautapannulle molemmin puolin ja pintaan suolaa ja mustaa pippuria.
Väriä annokseen lisäsin paistetuilla tomaattisiivuilla ripauksella basilikaa, pariisin porkkanoilla ja persiljalla.
Pihvin päälle aiemmin valmistettu yrttivoiruusuke.
Punaviinikastikkeen tein Alkon ohjetta mukaellen, ja yllätys yllätys se oli oikein toimiva. Ohjeessa siihen lisättiin rosmariinia tai timjamia, mutta itse jätin ne pois.
Punaviinikastike
3 dl lihalientä
1/2 sipulia
1 dl voimakasta punaviiniä
2 rkl sokeria
(tarvittaessa 1,5 rkl maissijauhoja)
1 rkl soijaa
Valmista lihaliemi kattilassa. Lisää joukkoon punaviini, silputtu sipuli ja sokeri. Keitä noin 20 minuuttia miedolla lämmöllä.
Siivilöi. Kaada takaisin puhtaaseen kattilaan. Käytä maissisuurustetta tarvittaessa kastikkeen sakeuttamiseksi. Lisää soija.
Jälkiruoaksi tyrnijäädyke murskatulla mansikalla ja marengilla.
Tyrnijäädyke
2 munaa
1 dl tomusokeria
2 dl kuohukermaa
1 tl aitoa vaniljasokeria
1 1/2 dl tyrnituoremehua
Vaahdota munat ja sokeri. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri.
Sekoita tyrnimehu munavaahtoon. Sekoita munavaahto ja kermavaahto keskenään. Kaada seos kakkuvuokaan ja laita foliolla peitettynä pakastimeen jäätymään. Kun jäädyke on jäätynyt, kasta vuoka kuumaan veteen ja kumoa jäädyke vadille ja annostele. Annokseen voi lisätä esim. mansikkaa, sitruunamelissan lehtiä ja marenkia.
Viimeisimmät kommentit