Himalayan hirveä osa II

https://www.kettunet.com/himalayan-hirvea-osa-ii/

Eli hirven paistia Nepalin tyyliin. Tähän löytyy sivuiltani yksi aiempi kokeilu, sekin oli syötävää mutta ei yltänyt sille tasolle mitä nepalilaisista ravintoloista parhaimmillaan saa. Tähän kokeiluun innosti myös halu kokeilla kuinka pizzauuni taipuu naanleivän paistoon. Ja taipuuhan se, paisto on nopeaa, mutta toisaalta uunissa voi paistaa vain yhden leivän kerrallaan. Vaikka uuniin mahtuisi useampi, niin nopean paistoajan vuoksi niiden kääntelyn ja tasaisen paiston hallinta tulisi ongelmaksi.

Kaiken kaikkiaan ateriasta tuli erinomaisen hyvä. Liha oli aivan täydellisen mureaa, mutta koossapysyvää. Perhe oli myös haltioissaan mauista. Oikeastaan ainoa pettymys tässä oli riisi. Ensimmäinen setti paloi pohjaan ja seuraavakin oli lähellä ja se jäi hieman kosteaksi ja tahmaiseksi. Parhaimmillaan kun riisi on kuivahkoa ja ilmavaa, kuin poutapilveä lautasella!

 

Alkuvalmistelu:

  • Noin 1 kg hirven ulkopaistia
  • 1 l lihalientä
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä
  • Porkkanaa
  • Lanttua

Leikkaa paisti kalvottomaksi ja paloittele reiluiksi noin 3x3x3 cm paloiksi. Paista palat pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada palat pataan ja lisää paloitellut kasvikset ja lihaliemi. Laita pata uuniin 175 astetta ja noin 3 h. Kuitenkin niin kauan, että liha on mureaa mutta ei hajoa pataan. Aika riippuu hieman mitä paistia käytät. Minulla oli ulkopaistia. Anna padan jäähtyä ja nostele lihat erilleen.

 

Kastike:

  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1 prk tomaattia
  • 4 rkl tomaattipyrettä
  • 2 rkl tandooritahnaa
  • 1 prk creme fraiche (180g)
  • Suola
  • Pippuri
  • Ruokosokeria

Kuullota silputtu sipuli, lisää silputut valkosipulin kynnet ja tandooritahna. Lisää tomaatit ja jos ne eivät ole jo murskaa niin murskaa ne lastan avulla. Lisää ripaukset suolaa ja pippuria sekä sokeria. Lisää creme fraiche, sekoita ja tarkista maku. Lisää lihat ja anna hautua hetki niin että lihat lämpiävät. Tandooritahna minulla oli Patak’s Tandoori Currytahna. 

 

Naanleipä, 6kpl:

  • 5 dl vehnäjauhoja
  • ½ tl ruokasoodaa
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl sokeria
  • 1,5 dl jugurttia
  • 1,5 dl vettä
  • ½ tl kuivahiivaa

Sekoita kaikki ainekset ja vaivaa muutama minuutti. Laita kannelliseen astiaan kohoamaan kolmisen tuntia. Jaa kuuteen osaan ja pyöräytä palloiksi ja anna kohota linan alla ½ – 1 h. Painele ja venyttele taikina pallosta hyvin ohuita ja pitkulaisia kolmioita. Paista mahdollisimman kuumassa uunissa. Paistoaika riippuu uunin lämmöstä. Käyttämäni pizzauuni lämpenee 400-500 asteeseen joten siinä leivät paistuvat hetkessä. Voitele leipien pinta voisulalla. Tee kaikki muut valmiiksi, että tarjolle tulee uunilämpimät leivät. 

 

Jugurttikastike:

  • 2 dl jugurttia
  • Pätkä raastettua kurkkua
  • Hakkeloitua minttua
  • Purskaus sitruunan mehua (tai limeä)
  • Silputtua punasipulia
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Hunajaa

Sekoita kaikki ainekset, tarkista maku ja anna tekeytyä hetki jääkaapissa.

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.