Voisi kuvitella että riistakameran asentaminen on helppo homma, mutta siinäkin on muutamia huomioon otettavia seikkoja. Olen yrittänyt koostaa tähän kantapäänkin kautta opittuja omia havaintoja. Kun yleensä riistakameralla kuvataan riistaa, niin kameran luonteva paikka on riistan ruokintapaikka, nuolukivi, riistan luontainen ruokamaa tai kulkureitti. Ensimmäinen selvitettävä asia riistakameran paikkaa harkittaessa on se, että paikan maanomistajalta on lupa nimenomaan kameran …
Category: Suosikit
Riistakameran asentaminen maastoon
Parhaat lahjavinkit eränkävijöille
Kaikki me eränkävijät täytämme vuosia, on Joulua ja muita juhlapäiviä joissa on hyvinkin usein sama ongelma; mitä ihmettä keksisinkään lahjaksi? Itsekin painiskellut saman ongelman edessä muutaman kerran, ja arvelinkin koostaa tähän artikkeliin varteenotettavia eränkävijän lahjavinkkejä. Jos mielessäsi on jokin erityisen hyvä lahjaidea niin annapa vinkkiä. Yksilöllinen kuksa: Tämä on hieman kaksipiippuinen juttu, sillä moni mieltää kuksan hyvin …
Kauriin/ kyyhkyn ruokinta-automaatti
Pari vuotta ennen tämän artikkelin julkaisua kokeilin kyyhkyn ruokintaa avolavoilta. Lavat voisivat toimiakin, mikäli linnut käyvät ahkerasti ja tavara vaihtuu nopeasti. Minulla kävi lintuja kuitenkin huonosti ja herneet ja vilja alkoivat pian sateen jälkeen homehtumaan ja itämään lavoilla. Lisäksi avolavat vaativat ahkeraa ruokinnalla käyntiä ja huoltoa. Nyt arvelin kokeilla ruokintaa uudelleen ruokinta-automaateilla. Paikka jossa kokeilen …
- 1
- 2
Viimeisimmät kommentit