Kettunet ei ole pelkkä eräaiheinen sivusto, vaan sivuston taustalla on myös käsityöpaja. Ketun pajassa syntyy yksilöllisiä puukkoja ja erilaisia nahkatöitä, joita voi kysellä vaikkapa yhteydenottolomakkeella. Näitä ovat mm. mittojen mukaan valmistetut kotelot kiikaritähtäimille, kotelot koiragps-laitteille ja erävyöt. Myös muutamia itse suunnittelemiani ruokinta-automaatteja olen tehnyt halukkaille. Puukkojen teriä en toistaiseksi tee vielä itse, mutta käytän tunnettujen pohjoismaisten seppien laatuteriä. Esimerkiksi olen käyttänyt Puronvarren, Poul Stranden, Maihkel Eklundin, Anders Hedlundin ja Tommy Jimmeforsin pajojen teriä. Käytössäni on myös puun stabilointivälineet, joten pystyn itse stabiloimaan puukkojen kahvamateriaalin. Stabiloinnissa puun solukon tyhjään tilaan imeytetään alipaineessa nestemäistä polymeeriä, joka sitten kovetetaan lämmössä. Menetelmän avulla kahvasta tulee kosteudenkestävä ja hygieenisempi. kahvaan tulee myös hieman lisää painoa, mikä lisää puukon jämeryyden tuntua. Stabilointi tuo myös puun kuviot hienommin näkyviin.
Mikä olisikaan hienompi lahja erästelijälle kuin hieno ja erityisen jämäkkä erävyö. Valmistan vyöt ompelemalla kaksi vahvaa nahkaa vastakkain, joten siisti pinta on vyön molemmin puolin. Ommel tukee ja estää vyötä venymästä. Jämeryyttä vöissä on riittävästi sillä paksuutta on noin puoli senttimetriä. Myös käyttämäni soljet ovat jämerää tekoa. Ohessa kuvia tekemistäni töistä. Muita eränkävijän lahjaideoita löydät tästä artikkelista.
Viimeisimmät kommentit