Villisikajahdissa Saksassa lokakuussa 2007
Toinen reissumme Saksan maalle ajoittui lokakuun lopulle vuonna 2007, pari vuotta ensimmäisen reissun jälkeen. Koska jahti on pääosin yöllä tapahtuvaa kyttäysjahtia, niin reissun tulee ajoittua täyden kuun aikaan. Tämä sen vuoksi, että muutoin valon määrä on yöllä liian vähäinen.
Tälläkin kertaa Saksaan mentiin omalla autolla, ja merimatkat tehtiin mennen tullen Finnlinesin autolautalla.
Yhtenä päivänä pääsimme mukaan myös ajojahtiin, mihin osallistui suuri joukko kylän jahtimiehiä. Jahtiin osallistui myös yksi nainenkin. Ajojahti, tai oikeastaan jonkinlainen painostusjahti oli metsästystä, missä yritimme ajaa useasta eri pienehköstä maissipellosta sikoja ulos koirien avulla, passimiesten ympäröidessä peltoa. Siirtymiset peltojen välillä tehtiin suurella autolla vedettävällä perävaunulla, jossa oli penkit molemmin puolin. Vaunu oli katettu pressulla jossa oli myös ikkunat. Ajojahdissa emme kuitenkaan saaneet mitään, vaan sillä kertaa jahdattavat maissipellot olivat tyhjiä sioista. Pelloissa oli ainoastaan joitain kauriita ja kettuja. Jahdin jälkeen oli mukavaa yhdessäoloa; kakki kerääntyivät suureen latoon, missä ajojahdin järjestänyt isäntä tarjosi pientä purtavaa ja juotavaa.
Pari viikkoa ennen reissuamme isäntämme olivat ampuneet vastaavasta ajojahdista seitsemän sikaa. Yksi iso karju oli tappanut kolme koiraa peltoon ja kaiken lisäksi karannut.
Kyttäystorni
Ajojahtiporukkaa
Valmistautuminen passiin, oikealla maissipeltoa.
Ajojahdissa pelto ympäröitiin passimiehillä, jotka seisoivat selkä peltoon päin. Peltoon meni muutama koira ohjaajineen ajamaan sikoja ulos. Näillä ohjaajilla oli muuten lyhytpiippuisen kiväärin lisäksi turvana pitkät pistoveitset vyöllä.
Passitus selin maissipeltoon.
Allekirjoittanut
Suomalaiset jahtikaverukset vieraalla maalla.
Reissulla kävimme tutustamassa myös villisikatarhaan. Siellä voi tutustua villisikojen elämään, tosin aidan takaa.
Ja saparo vipattaa.
Toiseksi viimeisen yön passipaikka oli avonainen kyttäystorni, ja olimme siinä sinä yönä poikkeuksellisesti saksalaisen isännän kanssa kahden. Torni oli harvapuustoisen metsän reuna-alueella, josta alkoi pari sataa metriä leveä pusikkoalue. Pusikon poikki kulki autolla ajettava pikkutie, mitä kautta tulimme passipaikallekin.
Ilta hämärtyi ja yö pimeni. Kuu antoi kuitenkin aavistuksen valoa ohuen ja rakoilevan pilviverhon läpi. Tunnit matelivat, kunnes yht’äkkiä alkoi kuulua ääntä, hiljaista rapinaa ja hyvin vaimeaa röhinää. Sika liikkui metsän ja pusikon välistä reunaa pitkin meitä kohti. Jahti-isäntä vinkkasi minulle välittömästi ottamaan ase valmiiksi. Sian tultua hieman lähemmäs alkoi paljain silmin erottua sian tumma hahmo, joka poukkoili hieman sinne tänne. Villisika oli noin 30 m:n päässä kun sain aseen ampumavalmiuteen. Jahti-isäntä seurasi sikaa kiikareilla ja käski hiljaa kuiskaten odottaa. Tiesin kyllä itsekin ampua vasta kun sika kääntyisi sivuttain. Viimein sika pyörähti yht’äkkiä kylki meitä kohti ja jähmettyi paikalleen. Kohta oli muuten juuri siinä, mistä kävelimme torniin passiin. Olisikohan haistanut meidän kulkujäljen? Sika näkyi kiikarin läpi erinomaisesti, otin sian olkapään ristikkoon. Jahti-isäntä kuiskasi vaimeasti: ”Shoot”, ja samalla hetkellä painoin liipaisinta. Aseen suuliekki sokaisi näkökentän pimeässä yössä välittömästi, eikä mitään havaintoa osumasta ollut mahdollista tehdä.
Laukauksen kajahdettua alkoi kuulua vaimenevaa ryminää ja rytinää pusikkoalueelta. Molemmat kuuntelimme jännittyneenä. Rytinä vain jatkui, ja kuulosti aivan siltä kun sika olisi rymistellyt koko pusikkoisen alueen läpi aina isompaan metsään asti, jolloin risukon räiske lakkasi. Molemmat tehtiin tämä sama havainto. Minä olin kuin maani myynyt pyöritellessäni mielessäni ampumistilannetta ja tulevaa haavakkojahtia. Isäntä kyseli tunnelmia ampumisesta, johon totesin ettei parempaa paikkaa voinut olla. Tuki oli hyvä, sika paikallaan täysin sivuttain ja mielestäni laukaus lähti kuten pitikin. Hän kysyi myös minkä kokoiselta sika minusta näytti. Sanoin että aika pieni yksilö taisi olla kyseessä. Siihen hän vastasi: ”Believe me, it’s not a little one!”. Aikamme kerrattuamme tilannetta totesin allapäin, että ”shit happens”, jonka isäntä muisti naurussa suin jälkeenpäin varsin erinomaisesti.
Noin 15 minuutin odottelun jälkeen isäntä lähti hakemaan koiraa ja saksalaista kaveriaan. Tultuaan takaisin, he löysivät ampumapaikalta verijälkiä, joten osuma oli ainakin varma. Jouduin odottelemaan tornissa, sillä he eivät halunneet ottaa meidän vieraiden suhteen minkäänlaista riskiä. Haavoittunut karju kun on erittäin vaarallinen. Eikä heillä mennyt kun hetki, kunnes he löysivät koiran avulla sian vain noin 30 m:n päästä ampumapaikasta. Sika oli vain potkinut pusikossa heikkenevin kuolinkouristuksin paikallaan. Tästä tuli pimeässä yössä kuuloharha, että sika olisi edennyt koko ajan eteenpäin pusikkoalueen läpi.
Isännät kiskoivat sian tielle ja huusivat minut paikalle. Osuma oli hyvä, mutta juuri laukaisuhetkellä sian on täytynyt ehtiä hieman kääntyä, sillä luoti oli mennyt hieman vinottain läpi. Siinä vaiheessa oli kuitenkin jo helppo hymyillä!
Muita villisikoja ei reissussa nähtykään. Itse en muina öinä nähnyt muutakaan riistaa. Kaverini näki taas kaikkea muuta muttei villisikoja. Kuten saksanhirviä, pesukarhuja….
Tässä vaiheessa kelpaa hymyillä!
Keilerjägern…
Hampaat vielä suussa…
…ja nykyisin veitsen terävät hampaat saksalaistyylisenä jahtimuistona Suomessa.
Viimeisimmät kommentit