Villisikajahdissa Saksassa 25.-29.7. 2005
Viimeisen yön jahtilava aamun sarastaessa
Drillinkikauppa poiki todella hienon jatkotarinan. Jo drillinkikauppoja tehdessämme myyjä kutsui minut testaamaan asetta tositoimiin Saksaan, mutta silloin ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta lähteä. Myyjä lähetti myös aseen kuljettajan välityksellä vielä terveisiä ja kutsun villisikajahtiin. Keväällä 2005 kysyinkin myyjältä, olisiko kutsu vielä voimassa. Kyllä oli, ja sovittiin heti alustavasti suurinpiirtein aikataulusta, joka ajoittui heinäkuun -05 loppupuolelle. Lupa-asioita selvitellessä ongelmaksi uhkasi muodostua Saksassa vaadittava metsästäjävakuutus. Korvaussumman tuli kattaa 2 000 000 € saakka kaikki vahingot. Tätä vakuutusta kysyttiin suomalaisilta vakuutusyhtiöiltä, mutta kuten arvata saattoi, sitä oli mahdotonta saada täältä. Jahti-isäntä järjestikin sen sitten Saksasta paikallisesta vakuutusyhtiöstä. Jännityksellä odoteltiin tietoa sen hinnasta, joka olikin vain noin 30 € per henkilö. Lisäksi tarvittiin saksalainen metsästyskortti, jonka jahti-isäntä myös järjesti. Sen hinta oli parikymmentä euroa. Nämä olivat ainoat tarvittavat luvat metsästystä varten. Aseiden siirtoa varten meillä oli EU-asepassit ja kirjallinen kutsu isännältä metsästystapahtumaan.
Alunperin matkaa suunniteltiin omalla autolla Ruotsin kautta ajamalla. Se vaihtoehto hylättiin kuitenkin melko pian pitkän ajomatkan vuoksi. Seuraava vaihtoehto oli sitten lentämällä, kun tuohon aikaan lentoyhtiöillä on varsin kohtuuhintaisia lentoja. Ryanair oli kuitenkin laskuista pois, koska se ei kuljeta aseita lainkaan. Meno-paluulennot olisivat maksaneet noin 300 €, ja loppumatka olisi tehty vuokra-autolla. Loppujen lopuksi matka toteutui omalla autolla, menomatka rahtialuksella ja tulomatka Finjetillä Tallinnaan ja sieltä Super SeaCatilla Helsinkiin. Tämä vaihtoehto vaati tosin hieman enemmän aikaa, sillä matkoihin kului noin kaksi vuorokautta sivuunsa.
Saapuminen Saksaan
Matkaan lähdettiin jo lauantaiaamuna 23.7. ja laiva oli Saksassa sunnuntaina 24.7. illansuussa. Emme lähteneet ajamaan minnekään yötä vasten, vaan yövyimme satamassa ja matkaa jatkoimme maanantaiaamuna.
Alustavasti olimme sopineet, että saavumme perille iltapäivällä. Matkaa Travemundestä Brakeliin kertyi kuitenkin vain noin 350 km, joka meni autobahnoja pitkin varsin nopeasti. Perillä olimmekin jo puoliltapäivin, joten ehdimme käydä tutustumassa idyllisen pikkukaupungin keskustaan.
Ja viimein soitettuamme isännälle hän tuli opastamaan meidät keskustasta kotiinsa.
Perillä
Syötyämme lähdimme isännän mukaan tutustumaan alueeseen. Omaa metsästysaluetta hänellä oli muutamia satoja hehtaareja. Saksassa on varsin erikoinen systeemi metsästysalueen maksuissa, sillä vuokran lisäksi metsästäjät joutuvat korvaamaan maanviljelijöille satovahingot. Alueen vuokra on helposti useita tuhansia euroja, ja satovahingotkin voivat nousta vuokrahinnan tasolle. Jopa ylikin. Niinpä heillä on täysi työ pitää villisikakanta kurissa hillitäkseen niiden viljelyksille tekemiä vahinkoja. Joka päivä he ajoivat alueet läpi kartoittamassa sikojen liikkeitä.
Kyttäystorneja oli monenlaisia; kiinteitä umpinaisia, kiinteitä avoimia, puisia puolikiinteitä avoimia kuten kuvassa, siirrettäviä avoimia kevytmetallisia ja siirrettäviä kevyitä tuoleja joissa ampumatuki.
Kaverini oli tässä alemman kuvan maissipellon reunassa yhden yön ja näkikin ison sian tulevan pellosta puidulle kaistaleelle. Sika oli kuitenkin vain pyörähtänyt kentällä ja hävinnyt samantien takaisin peltoon.
Yläkuvassa näkymä eräältä passipaikalta. Kaverini oli tällä paikalla kolmena yönä. Ensimmäisenä yönä jahtilavan alta juoksi seitsemän sikaa röhisten. Juuri silloin oli yön pimein hetki, ja ystäväni ei kyennyt ampumaan. Siat viihtyivät tuon niityn kauimmaisessa päässä, joka oli lavalta ampumiseen liian kaukana. Viimeisenä yönä kaverini ottikin kannettavan tuolisysteemin ja tuumasi, että tänä yönä myös hän on siellä. Valitettavasti hänen mennessä passiin villisikapesue olikin jo niityllä. Pikkuporsaat hyppivät peltoon ja metsään, mutta emä ja yksi albiinoporsas jäi pellolle. Juuri kun hän sai porsaan ristikolle sekin hyppäsi peltoon. Emä jäi niitylle vielä pariksi minuutiksi, mutta niitä ei saanut ampua. Joka yö niityllä oli myös yksi kauris, joka jo viimeisenä yönä loikki 10 m:n päässä kaveristani hänen kasatessaan passituolia, hyvä ettei syliin hyppinyt. Niitä meillä ei ollut lupa ampua, mutta sikojen ampumisessa ei ollut mitään kiintiöitä.
Ja tässä meikäläisen ”sviitti” kolmena yönä. Tornin alla olevan puskan takana oli avonainen niittykaistale, jossa oli sikojen houkuttimena maassa maissipoteroita ja niiden päällä kivi hidasteena. Ensimmäisenä yönä olimme sopineet lopetuksen jo kello kahden aikaan. Noin puoli kahden aikaan havaitsin kahden sian tonkivan parin sadan metrin päässä vasemmalla puidulla peltokaistaleella. Seurasin niiden liikehdintää puolisen tuntia, jonka jälkeen soitin isännälle. Päätimme jatkaa kyttäystä vielä jonkin aikaa jos siat tulisivat ampumaetäisyydelle. Siat pysyttelivät kuitenkin koko ajan ampumamatkan ulkopuolella ja kolmen aikoihin jahti-isäntä kurvasi neliveto Subarullaan tornin vierelle. Seuraavana päivänä käydessämme tarkistamassa nuo maissipoterot, niin siat olivatkin käyneet niillä vielä aamuyön tunteina meidän lähdettyä paikalta.
Toisena yönä viereisestä rapsipellosta kuului lähes koko yön sikojen liikehdintää ja röhinää. Lähimmillään ehkä noin 30 m:n päästä. Pelto on kuitenkin miestä korkeaa ja erittäin tiheää, joten niiden näkeminen pellosta on mahdotonta. Kertaakaan ne eivät tulleet näkösälle. Pari kettua kulki tornin vierestä.
Kolmantena yönä alkuyöstä oli niin kovat ukkosmyrkyt, ettei kukaan meistä ollut nähnyt moista. Taivas oli aivan täynnä salamaa ja ne olivat monisäikeisiä ja niin kirkkaita, että niistä sokaistui hetkeksi. Jouduimmekin odottelemaan suojassa pahimman myrskyn ajan. Vielä passiin mennessämmekin ukkosmyrskyjä oli neljässä eri suunnassa ja ne olivat todella voimakkaita. Mielessäni laskeskelin sekunteja kuinka lähelle ne tulevat. Heti passiin mentyäni kuulin sikojen röhinää aivan tornin vierestä, mutta eivät tulleet taaskaan näkyville. Sen jälkeen näin vain taas pari kettua.
Tässä yksi luxustorni, viimeisen yön kyttäyspaikkani. Tornin etualalla maissipoteroilla oli käynyt aiemmin joka yö sikoja. Joitakin sikoja meni tornin läheltä tiheikössä röhisten tulematta kuitenkaan näkyville. Eräässä vaiheessa kohensin asentoani ja tuoli narahti hieman. Samassa kuului aivan tornin juurelta askelia, ja hetken päästä vaimeaa inuamista. En tiedä olisiko pesue ollut tulossa emän ollessa tiedustelemassa, ja tuolin narahtaessa vienyt pesueen pois. Tiedä häntä.
Sikojen houkuttimena oli kyttäyslavan etualalla tällaisia poteroita, joihin laitettiin maissia ja kivi päälle. Maissi on villisikojen suurta herkkua.
Majapaikkana meillä oli siisti pieni majatalo.
Metsästyksen lomassa poikkesimme myös saksalaiseen metsästysliikkeeseen.
Käytössä oli myös hyvin kevyitä ampumatuellisia kokoontaitettavia tuoleja.
Aamulla vielä tarkisteltiin yöllisiä sikojen jättämiä jälkiä.
Passiporukasta yksi pääsi ampumaan pienen porsaan.
Eräänä aamuna jälkiä tarkastellessa satoi kaatamalla ja hakeuduimme sateen suojaan tauolle.
Oli todella kiinnostavaa tutustua erilaiseen metsästyskulttuuriin, ja ihmiset olivat meille hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Matka oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa, vaikkei kaatoa tällä reissulla tullutkaan. Mutta ehkäpä ensi reissulla……
Viimeisimmät kommentit