Käytetyn drillingin hankinta – ostajan opas, osa II

Uusi vai käytetty

Uusi on tietenkin uusi, ja niissä on myös valmistajan takuu. Kuitenkin uuden hankinnalle tulee hyvin monelle esteeksi niiden kallis hankintahinta. Halvin uusi drillinki on tällä hetkellä Antonio Zoli, jota saa noin 3000 €:n hintaan (2010). Tähän hintaan on kuitenkin vielä lisättävä kiikarin kiinnitykset töineen sekä itse kiikarin hinta, jolloin kokonaishinta on helposti noin 5000 €. Huomioitavaa on myös se, että uuden tehtaalta tilattavan drillingin toimitusaika voi olla 1-2 vuotta. Saksassa käytettyjen hinnat taas alkavat noin 1000 €:sta ylöspäin, ja tässä tekstissä viitataankin paljon juuri Saksan käytettyjen aseiden markkinoihin.

[Alkuun]

Kaliipereista

Haulipiippujen kaliiperi

Saksan käytettyjen drillinkien markkinoilla on todella paljon 16 kaliiperin drillinkejä, mutta 12 kaliiperisia joutuu etsimään hieman uutterammin. Toisinaan voi löytää myöskin harvinaisempia 20-kaliiperin aseita. Pienempi haulikaliiperi tekee aseesta siromman ja kevyemmän, mutta haittapuolena on patruunavalikoiman suppeneminen. Blaseria on saatavana vain 20/76-kaliiperisena. Erityisesti on huomioitava, että vanhemmat  drillingit voivat olla kaliiperiltaan 16/65 ja 20/70. Vain uudempia drillinkejä löytyy kaliipereissa 12/76 tai 20/76.

Luotipiipun kaliiperi

Saksalaisilla markkinoilla luotikaliipereista ylivoimaisesti yleisin on 7 mm (7x57R ja 7x65R). Tässä kaliiperissa on huomioitavaa, että Suomessa suosittuun linnustukseen kokovaippaisten tehdaspatruunoiden tarjonta on olematonta. Tämä johtaa lähes vääjäämättä jälleenlatauksen harrastuksen piiriin, koska suurella todennäköisyydellä suppeasta patruunatarjonnasta ei löydy hyvin käyvää patruunaa. Kokovaippaisten 7 mm:n luotien valmistajiakaan ei ole tällä hetkellä kuin Norma, Sellier & Bellot ja PPU. Sakolla on kevyttä 5 gramman luotia mutta sitä ei suositella paljonkaan käytettäväksi, koska luodin lyhyydestä johtuva suuri ylimeno saattaa aiheuttaa rihlauksen alun palamista. Myös luodin tarkkuus voi olla huono, koska 7 mm:n kaliiperin drillingit on pääsääntöisesti suunniteltu rihlannousultaan painavimmille luodeille. Barnesilla on myös tarjolla kokomessinkisiä Solid-luoteja. Itse kokeilinkin ladata noita, mutta en onnistunut löytämään hyvin käyvää latausta aseeseeni. Toiset ovat myös käyttäneet menestyksellisesti linnustuksessa sellaisia reikäpääluoteja, joiden reikä on mahdollisimman pieni. Näissä reikäpääluodeissa on tarjontaa jonkin verran eri valmistajilla. Linnustuksessa käytettyjä ovat ainakin Sierran MatchKing ja Hornadyn Hollow Point (tosin tämä Hornadyn soveltuvuus linnustukseen jakaa mielipiteitä).

7 mm Barnes Solid		7 mm luoteja, vasemmalta lukien; Hornady 120 gr Hollow Point, Sierra 168 gr Match King, Sako 170 gr Hammerhead, Sellier & Bellot 140 gr FMJ ja tuntemattoman valmistajan (ehkä PPU) 172 gr FMJ

Jonkin verran näkee kaliipereita 6,5mm , 8mm ja 9,3mm. Suomessa yleiset luotikaliiperit .222, .243 ja .308 ovat harvinaisempia, mutta niitäkin löytyy harvakseltaan Saksan markkinoilta.

Kaliiperiin ja sen patruunatarjontaan onkin syytä tutustua etukäteen, mikäli haluaa vältellä jälleenlatausta. Tosin jälleenlataus antaa enemmän syvyyttä itse harrastukseen, sillä siten saa juuri omaan aseeseensa sopivimman ja mieluisimman patruunan ja samalla tulee tutustuttua luotien lähtönopeuksiin, ballistiikkaan jne…

Myös itselleen soveltuvaa kaliiperia on syytä miettiä tarkkaan. Eli millaiseen jahtiin aseen aikoo hankkia. Jos luotipiipun kaliiperi on .243 tai pienempi, niin silloin kaurista suuremman riistan metsästys aseella on käytännössä pois suljettua. Näinollen luotikaliiperiltaan hirvilaillinen on myös monikäyttöisempi. Jos on asiastaan täysin varma, että asetta tulee käyttämään vain pienriistan pyyntiin, niin silloin käy tietysti kaliiperiltaan pieni ase.

Luotipiippu on usein mahdollista myös porata suurempaan kaliiperiin, tai jopa kokonaan vaihtaa. Esimerkiksi jos löytää erikoisen hienon aseen erityisen edullisesti, jollain ihmeellisellä luotikaliiperilla, niin luotipiipun vaihto voi olla käyttöaseeksi kannattavaa. Tosin tällöin menetetään aseen mahdollinen keräilyarvo.

[Alkuun]

Laippakanta vai urakanta

Laippakantaista patruunaa pidetään yleisesti ainoana oikeana vaihtoehtona taittuvapiippuisiin aseisiin. Kaliiperimerkinnässä se ilmaistaan R-kirjaimella (esim. 7x57R). Laippakantainen tyhjä hylsy on helpompi poistaa patruunapesästä. Urakantaisen hylsyn poistaminen voi olla hieman hankalampaa esim. kohmeisin sormin. Myöskään hylsyn kannan hyppäämisestä ulostyöntäjän yli ei ole vaaraa käytettäessä laippakantaista patruunaa. Tosin drillingeissä vaikuttaisi olevan niin järeät ja laadukkaat ulostyöntäjät, ettei tämän suhteen ole ongelmaa urakantaisen hylsynkään kanssa.

Krieghoff Trumpfin ulostyöntäjät (12/70 + 6,5x57R)	Sauerin ulostyöntäjät (12/70 x 7x65R)
Laippakanta ja urakanta

[Alkuun]

Varmistin

Sauer-tyyppisissä drillingeissä hyvin yleinen varmistimen paikka on aseen kaulan vasemmalla sivulla, ns. greener-varmistin. Sen käytön oppii yleensä kyllä helposti, mutta sen kanssa on syytä olla erittäin varovainen. Esim. olalla kantaessa varmistin luiskahtaa huomaamatta päältä hyvin herkästi. Varmistin ei myöskään ole automaattinen, vaan ampumisen jälkeen ase pitää varmistaa käsin. Greener-varmistimen ja luotipiipun valitsimen toimintojen paikkaa on mahdollista myös vaihtaa asesepän toimesta. Tällaisia vaihtotöitä ilmoittaa tekevänsä mm. varkautelainen Suomen Asetekniikka.

Lähinnä Merkelin ja Krieghoffin drillingeissä varmistin on kaulan päällä. Kokonaan käsiviritteisissä malleissa, kuten Blaserissa ei ole varmistinta lainkaan. Ase ei ole normaalitilassa vireessä ja käsivirittimellä viritettäessä ase on ampumavalmis. Käsivirittimen tunnistaa helposti suuresta peukalopainikkeesta normaalin varmistimen paikalla.

Etenkin Ruotsin drillinkimarkkinoilla on hyvin yleinen, lähinnä Sauereissa ja Merkeleissä ns. ruotsalaisvaihtaja. Siinä on erillinen sivuttain liikkuva vipu aseen avausvivun alla ja takana, josta kääntämällä luotipiippu valitaan käyttöön. Varmistin on tässä ratkaisussa sitten normaalilla paikalla aseen kaulalla.

Varmistin vasemmalla ja luotipiipun viritin oikealla (Krieghoff Trumpf)	Greener-varmistin vasemmalla sivulla ja luotipiipun valitsin kaulan päällä (Sauer)

Viritysmekaniikat

-käsivirittimellä virittyvät kaikki piiput

-käsivirittimellä virittyy vain luotipiippu ja haulipiiput automaattisesti ase avattaessa

-kaikki piiput virittyvät automaattisesti ase avattaessa

Aseen viritys voi tapahtua edellä mainituilla tavoilla. Kokonaan käsiviritteisiä ovat esim. Blaser ja Krieghoff Plus. Jotkut pitävät käsiviritystä hidasteena pikatilanteissa. Ainakin se on hieman jäykempi kuin varmistin. Esim. Krieghoff Trumpfissa haulipiiput virittyvät automaattisesti ja vain luotipiipulle on käsiviritin. Monet pitävätkin tätä parhaana linnustajan vaihtoehtona. Haulipiiput ovat valmiina pikatilanteita varten, ja siinä on hieman turvallisuuttakin mukana kun luotipiippu ei ole jatkuvasti vireessä. Perinteisissä drillingeissä kaikki piiput virittyvät ase avattaessa.

[Alkuun]

Lukkorakenne

Drillingissä voi olla kaksilukko- tai kolmilukkojärjestelmä. Kaksilukkojärjestelmässä on kaksi vasaraa joista toinen lyö välipalan avulla joko luoti- tai haulipatruunaan. Tämä aiheuttaa sen, että ammuttaessa esim. luotipiippu ensin, on ase sen jälkeen viritettävä jos haluaa ampua molemmat haulipiiput. Tällainen on esim. Krieghoff Plus. Kolmilukkojärjestelmässä on myös kaksi vasaraa, mutta luotipiippu virittyy erillisellä jousella. Kaikki piiput ovat siis käytössä ilman erillistä aseen viritystä laukausten välillä. Tällaisia ovat esim. Sauer, Krieghoff Trumpf ja Ferlacherit.

Yleisin lukkorakenne drillingeissä on Blitz-lukko, jossa aseen laukaisukoneisto on rakennettu liipaisinkehyksen pohjaan. Jonkin verran drillinkejä on tehty myös Anson Deeley lukkorakenteella, sekä etenkin 1900-luvun alkupuolella myös muilla harvinaisemmilla lukkorakenteilla. Arvoaseissa lukkorakenne on hyvin usein ns. sivulukko, jossa aseen laukaisukoneisto on kiinnitetty sivulevyihin. Näissä aseen lukon saa usein purettua jopa ilman työkaluja. Huomioitavaa näissä on erityisesti se, että aseita on rakennettu myös sivulevyillä, joita ei pidä sekoittaa sivulukkoihin. Sivulevyt vain peittävät normaalin lukkorakenteen, mutta antavat aseelle ulkonäköä ja kaiverrustilaa. Saksankielisissä ilmoituksissa sivulevyllisissä aseissa on maininta ”Seitenplatten” ja sivulukkoisissa ”Seitenschloss”. Sivulukkoisen aseen tunnistaa usein sivulevyn läpi tulevista laukaisumekanismin akseleiden päistä, mutta ei aina. Esim. Heymin sivulukkoisessa 37-mallissa ei ole levyjen läpi tulevia akseleita.

Perinteisesti drillingeissä on kaksi liipaisinta, joista etummaisella hallitaan sekä luotipiippua etttä toista haulipiippua. Joitakin vanhempia drillinkejä on valmistettu kolmella liipaisimella, ja Krieghoff on valmistanut drillinkejä myös yhdellä liipaisimella.

Lukkorungon materiaali on yleensä terästä, ja sitä pidetäänkin kestävimpänä käytetyistä materiaaleista. Drillinkejä on tarjolla myös alurunkoisina, joka luonnollisesti keventää aseen painoa. Rungossa käytetty metalli on joko duralumiini tai ergal. Alurunkoisissa ennen 1980-lukua valmistetuissa on ollut kestävyyden suhteen ongelmia lähes kaikilla valmistajilla. Sittemmin alumiinirunkoiset aseet on saatu kestämään hyvin. Näissä patruunapesän pohja ja lukitusrakenteet ovat kuitenkin teräksestä. Alumiinirunkoisen aseen tunnistaa kirkkaasta rungosta, jossa on tummat ruuvien kannat. Heym on valmistanut drillinkejä myös pronssisella lukkorungolla.

Herkistin

Luotipiipun laukaisun herkistin on yleensä kaikissa drillingeissä, Blaser pois lukien. Myös joistakin suurikaliiperisista Afrikka-drillingeistä puuttuu herkistin, koska niissä ei vaadita parasta mahdollista tarkkuutta, vaan äärimmäistä luotettavuutta. Se taas saavutetaan mahdollisimman vähillä rakenteellisilla osilla. Herkistimellä varustetun aseen luotipiippu laukaistaan lähes poikkeuksetta etummaisesta liipaisimesta, jossa herkistin asetetaan päälle työntämällä liipaisinta eteenpäin. Liipaisimen juuressa on pieni ruuvi, mistä herkistimen herkkyyden voi säätää mieleisekseen.

Herkistimen säätöruuvi (Krieghoff Trumpf)

Herkistimen säätöruuvi (Sauer)

Piippurakenne

Perinteisesti drillingit on valmistettu piiput yhteen juottamalla. Lähinnä Blaserilla ja Krieghoffilla on ollut tarjolla thermostabil- tai kelluvapiippuisia drillinkejä, jotka eivät ole niin arkoja lämpövaikutukselle. Kun luotipiippu on juotettu haulipiippujen kanssa yhteen, niin ammuttaessa luotipiipulla se lämpenee ja siitä johtuen laajenee. Kun haulipiiput ovat viileät ja juotos ei anna periksi, niin seurauksena on luotipiipun pituuden kasvusta johtuva piippupaketin vääntyminen. Osumapiste alkaa nousta ylöspäin yleensä jo yhden laukauksen jälkeen. Omassa Sauerissa (7x65R) toinen laukaus nousee noin 5 cm,  mikäli piippuja ei jäähdyttele välillä. Pääsääntöisesti mitä suurempi kaliiperi, sitä rajumpi lämpeneminen. Metsästyksellä tällä ei ole kovinkaan suurta merkitystä, koska metsästystilanteessa harvoin pääsee ampumaan edes kahta luotilaukausta peräjälkeen, saati sitten useampia. Ampumaradalla latauksia ja patruunoita testatessa se on taas jonkinasteinen ongelma, sillä joka laukauksen jälkeen joutuu odottelemaan useita minuutteja aseen jäähtymistä. Krieghoff Trumpfia on saanut optiona myös kelluvapiippuisena, ja näitä vilahteleekin silloin tällöin Saksassa käytettyjen markkinoilla.

Juotettu piippu (Sauer)	Kelluva piippu (Krieghoff Trumpf)

[Alkuun]

Kaiverrukset

Luxus-luokan aseissa voi nähdä todella hienoja lukkorunkojen kaiverruksia. Toisinaan kaiverruksia näkee myös puuosissa, ja perinteiset karhennukset voivat olla esim kalansuomukuvioita. Kaiverruksia on sekä koneellisesti, kemiallisesti että käsin tehtyjä, ja luonnollisesti nuo käsin tehdyt ovat arvostetumpia. Halvimmista arabeski-kaiverruksista saksalaisissa ilmoituksissa on maininta ”arabesken Gravur” ja metsästysaiheisista kaiverruksista ”Jagdgravur”. Harvemmin drillingeissä nähdystä valokuvamaisesta bulinokaiverruksesta on maininta ”Bulinogravur”. Vaativiin käsin tehtyihin kaiverruksiin on voinut mennä jopa 1000 työtuntia, joten ymmärrettävästi ne nostavat aseen hintaa.

[Alkuun]

Tukkipuu

Tukkipuut on jaettu eri laatuluokkiin. Luokkia on 7 ja niiden eroja voi tutkia selkein esimerkkikuvin esim. täällä. Linkin sivuston history-osiossa näkyy myös millaisina puut tulevat käsittelyyn. Hienoimmat puut ovat pähkinäpuun juuriosista. Sanomattakin lienee selvää että laatuluokan noustessa myös aseen arvo kasvaa kohisten.

Luokka 1: Standard

Luokka 2: Half Deluxe

Luokka 3: Deluxe

Luokka 4: Super Deluxe

Luokka 5: Exclusive

Luokka 6: Super Exclusive

Luokka 7: Royal

Tukkeja on myös eri mallisia. Perinteinen, ja yleisin drillingeissä nähty tukki on sianselkätukki pyöreällä poskipakalla (deutscher Backe). Erityisesti vanhemmissa aseissa ja Ferlachilaisissa näkee takatukkeja myös suoralla yläosalla. Aseessa voi olla myös tyylikäs baijerilainen poskipakka (bayerische Backe).

”Deutscher Backe” (Sauer)	”Bayerische Backe” (Josef Hambrusch)
”Deutscher Backe” (Krieghoff Trumpf)	Pistooliperä (Krieghoff Trumpf)

Etenkin Sauerilla on eri kokoisia etutukkeja. Se voi olla hyvin kapea kuten rinnakkaispiippuisissa haulikoissa, puolileveä tai leveä ”majavanhäntätukki”. Sekin hieman henkilöstä kiinni, mikä miellyttää eniten ja sopii parhaiten omaan käteen. Ohuempi etutukki antaa aseelle siromman ilmeen. Leveä tukki tuntunee paksuhkolta kapeaan tukkiin tottuneella, mutta toisaalta suojaa sormia kylmältä teräkseltä ja piipujen sinistystä sormien hankaukselta.

[Alkuun]

Kiikarit

Kiikarin kiinnitys

Saksan markkinoilla olevissa aseissa on yleensä jo valmiina hyvälaatuinen kiikari hyvillä pikajaloilla. Kiinnityksistä parhaimpina, ja yleisestikin drillinkiin hyväksyttävinä pidetään SEM (Suhler Einhak Montage) eli hakasjalkoja tai EAW-Schwenkmontage, (Ernst Apel Würzburg Schwenkmontage) eli kääntöjalkoja, ja nämä ovatkin myös yleisimmät kiinnitystavat saksalaisissa käytetyissä aseissa. Hakaskiinnityksessä kiikarin etu- ja takajalan kiinnikkeissä on molemmissa kaksi hakasta. Joissain hakaskiinnikkeissä takajalassa on vain yksi hakanen. Etuosa pujotetaan ensin aseessa oleviin koloihin ja takaosan hakaset painetaan sitten vastaaviin kolosiin ja kiikari lukittuu paikalleen. Kiikaria pois otettaessa takajalan hakaset vapautetaan salvalla ja kiikari nostetaan pois takaosa edellä. Kääntöjaloin varustettu kiikari asetetaan 90 asteen kulmassa aseen pituussuuntaan nähden ensin etuosan kiinnike sitä vastaavaan koloseen ja kiikari käännetään sitten aseen suuntaiseksi ja se lukittuu paikoilleen. Kiikarin takaosa vapautetaan ensin salvalla ja kiikari irrotetaan päinvastaisessa järjestyksessä. Jos aseeseen on asennettu esim. suuri kiikari hakasjaloin, niin sen vaihtaminen pieneen voi olla ongelmallista. Kun etummainen kiinnike on kaukana, niin pienempi kiikari jää asennettaessa helposti liian eteen. Joskus näkeekin aseita, joissa noita etummaisia hakaskiinnikkeitä on kaksi kahdenkokoista kiikaria varten. Mielestäni vain kyseinen ratkaisu ei esteettisesti paranna asetta. Kääntöjalka on tässä suhteessa joustavampi ja aseeseen on helpompi asentaa erikokoisia kiikareita ilman, että itse aseeseen tarvitsee tehdä muutoksia. Tunnettuja valmistajia ovat mm. Recknagel ja Apel (EAW). Blaserin käyttämän oman jalkasysteemin (Blaser Sattelmontage) etuna on myös kiikarin helppo vaihto. Myös MAK on yksi käytetty ja tunnettu kiikarin jalkojen valmistaja.

Hakaskiinnityksen alasokkelit, huomaa leveä etutukki	Hakaskiinnitys

Kiikarin koko

Kiikarin laatu

Yleensä drillinkiin kelpuutetaan vain laadukas tähtäinkiikari kuten Zeiss, Schmidt and Bender, Swarovski ja Kahles. Sinällään päivällä tapahtuvassa jahdissa kiikarin merkillä ei ole väliä (paitsi statusarvo), kunhan se vain pitää kohdistuksensa. Hämäräjahtiin taas vaaditaan parasta mahdollista laatua ja valovoimaa. Äärioloissa kiikarien laatuerot ovat huimia, vaikka numeroarvoisesti ne olisivat samoja. Esimerkiksi ensimmäisellä Saksan villisikareissullamme kaverillani oli jokin halpakiikari, kooltaan samanlainen kuin oma Swarovskini. Hän ei olisi pystynyt ampumaan oikeastaan koko yönä, kun minulla olisi ollut vaikeuksia vain vajaan tunnin aikana yön pimeimpänä hetkenä. Vanhoissa drillingeissä saattaa olla päällä myös Hensoldt. Hensoldt on Zeissin tuotemerkki, joten myös se on erittäin laadukas kiikari.

Kiikarin ristikko

Yleisin ristikko saksalaisissa käytetyissä aseissa on 1-ristikko (tolpparistikko), jossa on kaksi vahvaa tolppaa sivuilla ja yksi alhaalla. Ilmoituksissa se on mainittu ”Abs. 1”. Paksujen tolppien tarkoitus on parantaa ristikon näkymistä hämärässä. Toisaalta tolpparistikon pienoisena ongelmana on, että pitkään matkaan lintua ammuttaessa ja otettaessa ennakkoa paksu tolppa saattaa peittää itse kohteen. Jonkin verran markkinoilta löytyy myös Suomessa linnustajien suosimaa 4-ristikkoa (hiusristikko). Ristikko on kuitenkin mahdollista vaihtaa jälkeenpäin sellaiseen kuin haluaa. Tällaisia vaihtotöitä tekevät Suomessa ainakin Veijo Kärki ja Optifocus. Jos kiikari on yli 20 vuotta vanha, niin hyvin suurella todennäköisyydellä kiikarin joutuu kuitenkin käyttämään perushuollossa.

Aseen kunto

Pohdittavana on myös millaisen aseen kuntoluokaltaan kelpuuttaa itselleen. Saksan markkinoilla oleva vanhakin drillinki voi olla erittäin hyvässä kunnossa. Toisinaan markkinoilla vilahtelee myös saksalaisten käyttämää nimitystä ”Schrankwaffen”, jolloin ase on lähes käyttämätön kaappiase. Aseet eivät kulu saksalaisten suosimassa kyttäysjahdissa läheskään siinä määrin kuin suomalaisten harrastamissa metsästysmuodoissa, joissa asetta kuljetetaan maastossa. Tästä huolimatta on pidettävä pää kylmänä ja terävästi mielessä, että Saksanmaallakin on noita vähemmän haluttuja ”kiertopalkintoja”. Oheisessa taulukossa pääpiirteittäin saksalaisten aseliikkeiden käyttämä luokitustyyli:

Neuwertig                                         uudenveroinen

1 gepflegt sehr gut                         huolellisesti pidetty, oikein hyvä

2 leichte Gebrauchsspuren          hieman käytön jälkiä

3 gebraucht                                     käytetty

4 stark gebraucht                           paljon käytetty ja käytön jälkiä

Saksasta ostettaessa heidän käyttämä laatuluokitus voi myös yllättää positiivisesti. Sikäläisittäin esim. 2-luokkaan luokiteltu ase saattaa suomalaisittain näyttää erittäin hyvältä.

Aseen paino

Yleisesti on esillä harhaluulo, että drillingit ovat painavia. Painot menevät kuitenkin ristiin rihlakoiden kanssa riippuen valmistajasta, mallista ja kaliiperista. Esim. oma Sauer-drillinkini (-72) painaa noin 3,5 kg, mikä vastaa hyvin aiemmin omistamani Tikan rihlakon painoa. 50- ja 60- luvun Sauerit ovat hieman kevyempiä kuin myöhemmän ajan aseet. Ainakaan Sauereissa pienempi kaliiperi ei välttämättä tarkoita kevyempää painoa, sillä piippuaihio on usein sama kaliiperista riippumatta. Näin ollen suurempi kaliiperinen on kevyempi. Kevyimmät drillingit painavat jopa alle 3 kg.

[Alkuun]

Aseeseen tutustuminen

Mikäli mahdollista, niin eri valmistajien drillinkimalleihin kannattaa tutustua etukäteen. Tämä tosin saattaa olla Suomessa hieman vaikeaa. Mahdollisesti tuttavapiiriin hankittuihin aseisiin kannattaa käydä tutustumassa. Samoin aseliikkeistä voi löytyä joitakin ja myös messuilla on mahdollisuus tutustua uusiin drillinkeihin. Kun aseen saa omaan käteen ja voi kokeilla hieman nostoa, niin saa jo heti tuntumaa käykö kyseinen malli omaan käteen tasapainoltaan, perän ja käyttömekanismien suhteen.